Noniiin, tänään oli siis vuorossa ensimmäinen virallinen edistymispunnitus (?)! Eipä ole ollut kovin lentävä lähtö, kuten sivupalkista näkyy niin painoa on tullut lisää. Kyseinen määrä on tosin ainakin omasta mielestäni niin mitätön, etten siitä ole huolissani.
Viime viikko meni siis.. Noo ainakin mukiinmenevästi. Loppuviikosta tuli syötyä vähän enemmän hiilaripitoisia ruokia (elokuvaa katsellessa, sukuloinnissa jne). Liikuin kuitenkin paljon! Kolmena päivänä kävin juoksemassa 4-6km lenkkejä, yhtenä päivänä pyöräilin 40km ja muina päivinä tuli käveltyä fiiliksen mukainen kilometrimäärä. Ns. sosiaalisen pakon sanelemaa herkuttelua lukuunottamatta myös syömiset menivät omasta mielestä hyvin. Nälkää en kokenut ja ruoka oli monipuolista, jee. Tällä hetkellä olen kuitenkin pienessä flunssassa, joten en aio toistaiseksi rasittaa itseäni muuta kuin satunnaisella kevyellä kävelyllä. Ensi viikolla ei missään nimessä ole varaa olla kipeä, joten ei tässä auta kuin teetä keitellä villasukat jalassa.
Lisäsin melko pian tohon yläpalkkiin mihinlie tavoitteista ja mitoista. Voisin tässä vähän selittää auki molempia... Mittoja oon aatellu ottaa sillain parin viikon- kuukauden välein, en mitenkään säännöllisesti tiettyinä päivinä. Tavoitteet taas on hyvin joustavat, mutta tahdon siis pitää jonkinlaisia palkintoja saavuttaessani tietyn painon. Voin vähän sitten fiiliksen mukaan muokata niitä. Tuntuu vaan hyvältä nähdä ne niin sanotusti mustaa valkoisella jossain. Tavoitteina on myös jotain liikuntaan liittyvää, erityisesti juoksuun. Nyt kun taas syön hyvin, liikunta tuntuu hyvältä! Kun en anna itseni syödä liian vähän, kunto nousee laskemisen sijasta. Näin vielä jokseenkin nuorella iällä kunto tuntuu nousevankin kohtuullista vauhtia, mikä motivoi menoa entisestään. Suurin toiveeni ja tavoitteeni on siis juosta puolimaraton ensi kesänä. Tällä hetkellä kuntoni kestää noin 6km juoksun. Tällä viikolla piti aloittaa 10km juoksuohjelma mutta flunssa taitaa lykätä sitä mahdollisesti parillakin viikolla... Lisäksi haluan innostua kuntosalilla käynnistä! En ole koskaan käynyt ryhmäliikuntatunneilla enkä treenannut salilla tosissani. Kaikesta tästä voisi tiivistää neljä päätavoitetta: kunnon kohotus, kiinteytyminen, laihtuminen ja hyvä olo. Tahdon nauttia liikunnasta rääkkäämättä itseäni. Tahdon syödä hyvin ja monipuolisia ruokia, joista oikeasti pidän. Kiinteytyminen ja lihasten hankkiminen on myös tärkeää, tällä hetkellä oikeastaan se painoa tärkeämpi tavoite.
Siinä vähän sekavanpuoleista tavoitteiden availua. Toivon mukaan joku siitä jotain selkoakin sai hehe. Nyt en pariin viikkoon taida itseäni pystyä punnitsemaan sekavien olosuhteiden vuoksi (loisin kavereillani syyskuun alkuun saakka) mutta viimeistään syyskuun alussa pitäisi tulla päivitettyä tietoa edistymisestä.
tiistai 19. elokuuta 2014
torstai 14. elokuuta 2014
Uusi alku
Nyt heti tähän alkuun varoitus, luultavasti tosi pitkä teksti tulossa! Päivittelin hetken aikaa tätä samaista blogia lähes tasan vuosi sitten mutta se tyssäsi lyhyeen. Nyt siis uusi yritys ottaa blogi tähän laihduttamisen ja yleisen elämäntapamuutoksen tueksi.
Aika lailla tasan kaksi vuotta sitten keksin alkaa laihduttaa. Elopainoa oli silloin huimat 83kg ja pituutta 166cm. Kyllä muuten näkyi jok'ikinen kilo siinä ruhossa! Toki olin jo aikaisemminkin koittanut laihduttaa mutta se oli tyssännyt _aina_ kahteen päivään ("laihdutus" oli siis ollut parin leivän kitukuuria tai vastaavaa). Tällä kertaa luulin tietäväni laihdutuksesta. Helppoa, syö reippaasti yli kulutuksen ja liikkuu paljon. Alkuun kaikki menikin hyvin. En suoraan sanottuna osannut laskea kaloreita kunnolla, joten ruokapäiväkirja ei mennyt ihan nappiin. Aloitin kuitenkin lenkkeillä (kävellen ja juosten) päivittäin. Oli niin upea tunne, kun kunto nousi nopeasti ja paino putosi parissa viikossa alle 80kg. Pikkuhiljaa meno alkoi mennä hullummaksi ja hullummaksi. Vähensin syömisiä rankalla kädellä ja lenkkien kesto kasvoi, lopulta löysinkin itseni tilanteesta, jossa söin aamulla omenan, lounaaksi kouluruokaa, välipalaksi/päivälliseksi leivän ja illalla taas leivän ja omenan. Leipien päällä ei saanut olla edes margariinia ja vain yksi juustosiivu per leipä. Sain painonlaskun pysymään nopeana mutta söin pikkuhiljaa lihaksiani. Kunto meni olemattomaksi, ei voinut enää haaveillakaan juoksemisesta. Pakotin itseni kävelemään päivittäin n. 20 kilometriä, enkä pian jaksanut kävellä edes bussipysäkille ilman heikotusta. Olin viidessä kuukaudessa laihtunut 20 kiloa (83kg--> 63kg) ja luulin tosissani pystyväni pitämään painon alhaalla.
Tossa alemmassa kuvassa olin tosiaan jokseenkin tyytyväinen itseeni. Halusin pudottaa vielä kymmenisen kiloa tuostakin tilanteesta ja kilon vielä oikein kiduttamalla pudotinkin. Keväällä kuitenkin ylppärit iskivät päälle, eikä elämä voinut pyöriä enää täysin laihdutuksen ympärillä. Lisäksi olin paljon kotonakotona, enkä siksi voinut rajoittaa syömisiäni samaan tyyliin kuin ennen. Paino kahlasi kuitenkin väliä 63-65kg koko kevään, koska kalorit harvoin nousivat yli 1000 päivässä.
Kesällä kaikki alkoikin pikkuhiljaa mennä alamäkeen ja valtavalla vauhdilla. Matkailu ja muutenkin rento hengailu siellä täällä toi muutaman viattoman kesäkilon mukanaan. Kesäkiloiksihan niiden pitikin jäädä ja kurin piti tiukentua taas syksyllä. Syksyllä alkoivat kuitenkin opiskelut aivan uudessa ympäristössä rakkaassa naapurimaassamme ja vieläpä ruotsiksi mongerrellen. Alkuun tyhjensin aktiivisesti kauppojen herkkuhyllyjä, koska "tällaisia karkkeja/ herkkuja ei löydy Suomesta", mutta pian tajusin tilanteen olevan täysin hallitsematon. Perustin tämän kyseisen blogin saadakseni itseni kuriin. Kestin aina maksimissaan kaksi päivää kerrallaan luovalla dieetilläni, kunnes ratkesin taas täysin. Ahmiminen muuttui lähes päivittäiseksi. Söin normaalit ruoka-annokset ja tunsin itseni kylläiseksi. Siitä huolimatta saatoin helposti ahmia kaikkea, mitä kaapeista löysin (muroja, leipää, seuraaville päiville tarkoitetun ruoan, makaroonia...) tai kipaista kauppaan ostamaan litran jäätelöä ja puoli kiloa karkkia.
Joulua kohden meno muuttui yhä hullummaksi. Vieraassa maassa yksinäisyyden olo ja motivaation puute koulussa lisäsivät ahmimista ja ahmiminen taas edellä mainittuja asioita. Keksin todella usein tekosyitä välttääkseni tilanteet, joissa sosiaalinen pakko vaatii syödä ja elämä oli täysin mustavalkoista. Koitin hädissäni ihmedieettejä, kuten nutriletteja soveltaen (2 nutrilettia+ 1 kuppikeitto per päivä). Joulun jälkeen sain ahminnan hallintaan vain armottomilla 300kcal dieeteillä. Kroppani oli kuitenkin jo valmiiksi todella huonossa kunnossa viime aikaisten ruoalla leikkimisteni kanssa, joten dieetit aiheuttivat nopeasti fyysistä kipua, huimausta ja sydämen muljahtelua. Joskus iltaisin tuntui, ettei sydämeni jaksaisi enää edes pumpata.
Olin jo pari kuukautta suunnitellut ns. pakosuunnitelmaa tilanteesta ja hakea takaisin Suomeen. En ollut onnistunut kertomaan tilanteestani kenellekään yhtä kaveria lukuunottamatta, eikä kertominen jotenkin tuntunut minkäänlaiselta vaihtoehdolta. Maaliskuun lopussa hainkin takaisin Suomeen ja samalla palasinkin kotimaan puolelle lukemaan pääsykokeisiin. Kotona kaikki tuntui taas niin helpolta! Kotona on koko ajan ihmisiä, joten ihmedieetit tai ahmiminen eivät ole mahdollisia, koska se varmasti huomattaisiin. Alkuun en keskittynyt mihinkään muuhun, kuin painonnousun pysäyttämiseen, kunnon hyvin hitaaseen kohottamiseen ja henkisen puolen "parantamiseen". Ahmiminen jäi täysin palattuani kotiin ja mustavalkoinen ajattelu (joko ahmin tai en syö ollenkaan) alkoi heikentyä.
Jep, eli nyt alkaa siis oleen pikkuhiljaa taas paljon tasapainosempi olo! Kevään aikana aloin juokseen 5km juoksuohjelmaa ja se on nyt suoritettu loppuun ja tällä hetkellä liikun ahkerasti ja syön kerrankin ilman nälkää ja ahmimatta. Tän blogin tarkoituksena on siis motivoida eteenpäin ja yksinkertasesti purkaa sekä ilot että surut. Tällä kertaa ensisijainen pyrkimys ei ole laihdutus, vaan elämäntapamuutokset ja kunnon kohottaminen. Tahdon taas nauttia liikunnasta ja syödä potematta koko aikaa huonoa omaatuntoa. Tässä lähipäivinä ois tarkotus päivitellä vähän lähtökuvia, vaikkei tää varsinainen lähtötilanne olekaan. Ja onnittelut hei kaikille, jotka mahdollisesti jakso lukea loppuun saakka. :)
Aika lailla tasan kaksi vuotta sitten keksin alkaa laihduttaa. Elopainoa oli silloin huimat 83kg ja pituutta 166cm. Kyllä muuten näkyi jok'ikinen kilo siinä ruhossa! Toki olin jo aikaisemminkin koittanut laihduttaa mutta se oli tyssännyt _aina_ kahteen päivään ("laihdutus" oli siis ollut parin leivän kitukuuria tai vastaavaa). Tällä kertaa luulin tietäväni laihdutuksesta. Helppoa, syö reippaasti yli kulutuksen ja liikkuu paljon. Alkuun kaikki menikin hyvin. En suoraan sanottuna osannut laskea kaloreita kunnolla, joten ruokapäiväkirja ei mennyt ihan nappiin. Aloitin kuitenkin lenkkeillä (kävellen ja juosten) päivittäin. Oli niin upea tunne, kun kunto nousi nopeasti ja paino putosi parissa viikossa alle 80kg. Pikkuhiljaa meno alkoi mennä hullummaksi ja hullummaksi. Vähensin syömisiä rankalla kädellä ja lenkkien kesto kasvoi, lopulta löysinkin itseni tilanteesta, jossa söin aamulla omenan, lounaaksi kouluruokaa, välipalaksi/päivälliseksi leivän ja illalla taas leivän ja omenan. Leipien päällä ei saanut olla edes margariinia ja vain yksi juustosiivu per leipä. Sain painonlaskun pysymään nopeana mutta söin pikkuhiljaa lihaksiani. Kunto meni olemattomaksi, ei voinut enää haaveillakaan juoksemisesta. Pakotin itseni kävelemään päivittäin n. 20 kilometriä, enkä pian jaksanut kävellä edes bussipysäkille ilman heikotusta. Olin viidessä kuukaudessa laihtunut 20 kiloa (83kg--> 63kg) ja luulin tosissani pystyväni pitämään painon alhaalla.
 |
| Kesä 2012 |
 |
| 20 kiloa kevyempänä joulukuussa 2012 |
Tossa alemmassa kuvassa olin tosiaan jokseenkin tyytyväinen itseeni. Halusin pudottaa vielä kymmenisen kiloa tuostakin tilanteesta ja kilon vielä oikein kiduttamalla pudotinkin. Keväällä kuitenkin ylppärit iskivät päälle, eikä elämä voinut pyöriä enää täysin laihdutuksen ympärillä. Lisäksi olin paljon kotonakotona, enkä siksi voinut rajoittaa syömisiäni samaan tyyliin kuin ennen. Paino kahlasi kuitenkin väliä 63-65kg koko kevään, koska kalorit harvoin nousivat yli 1000 päivässä.
Kesällä kaikki alkoikin pikkuhiljaa mennä alamäkeen ja valtavalla vauhdilla. Matkailu ja muutenkin rento hengailu siellä täällä toi muutaman viattoman kesäkilon mukanaan. Kesäkiloiksihan niiden pitikin jäädä ja kurin piti tiukentua taas syksyllä. Syksyllä alkoivat kuitenkin opiskelut aivan uudessa ympäristössä rakkaassa naapurimaassamme ja vieläpä ruotsiksi mongerrellen. Alkuun tyhjensin aktiivisesti kauppojen herkkuhyllyjä, koska "tällaisia karkkeja/ herkkuja ei löydy Suomesta", mutta pian tajusin tilanteen olevan täysin hallitsematon. Perustin tämän kyseisen blogin saadakseni itseni kuriin. Kestin aina maksimissaan kaksi päivää kerrallaan luovalla dieetilläni, kunnes ratkesin taas täysin. Ahmiminen muuttui lähes päivittäiseksi. Söin normaalit ruoka-annokset ja tunsin itseni kylläiseksi. Siitä huolimatta saatoin helposti ahmia kaikkea, mitä kaapeista löysin (muroja, leipää, seuraaville päiville tarkoitetun ruoan, makaroonia...) tai kipaista kauppaan ostamaan litran jäätelöä ja puoli kiloa karkkia.
Joulua kohden meno muuttui yhä hullummaksi. Vieraassa maassa yksinäisyyden olo ja motivaation puute koulussa lisäsivät ahmimista ja ahmiminen taas edellä mainittuja asioita. Keksin todella usein tekosyitä välttääkseni tilanteet, joissa sosiaalinen pakko vaatii syödä ja elämä oli täysin mustavalkoista. Koitin hädissäni ihmedieettejä, kuten nutriletteja soveltaen (2 nutrilettia+ 1 kuppikeitto per päivä). Joulun jälkeen sain ahminnan hallintaan vain armottomilla 300kcal dieeteillä. Kroppani oli kuitenkin jo valmiiksi todella huonossa kunnossa viime aikaisten ruoalla leikkimisteni kanssa, joten dieetit aiheuttivat nopeasti fyysistä kipua, huimausta ja sydämen muljahtelua. Joskus iltaisin tuntui, ettei sydämeni jaksaisi enää edes pumpata.
Olin jo pari kuukautta suunnitellut ns. pakosuunnitelmaa tilanteesta ja hakea takaisin Suomeen. En ollut onnistunut kertomaan tilanteestani kenellekään yhtä kaveria lukuunottamatta, eikä kertominen jotenkin tuntunut minkäänlaiselta vaihtoehdolta. Maaliskuun lopussa hainkin takaisin Suomeen ja samalla palasinkin kotimaan puolelle lukemaan pääsykokeisiin. Kotona kaikki tuntui taas niin helpolta! Kotona on koko ajan ihmisiä, joten ihmedieetit tai ahmiminen eivät ole mahdollisia, koska se varmasti huomattaisiin. Alkuun en keskittynyt mihinkään muuhun, kuin painonnousun pysäyttämiseen, kunnon hyvin hitaaseen kohottamiseen ja henkisen puolen "parantamiseen". Ahmiminen jäi täysin palattuani kotiin ja mustavalkoinen ajattelu (joko ahmin tai en syö ollenkaan) alkoi heikentyä.
Jep, eli nyt alkaa siis oleen pikkuhiljaa taas paljon tasapainosempi olo! Kevään aikana aloin juokseen 5km juoksuohjelmaa ja se on nyt suoritettu loppuun ja tällä hetkellä liikun ahkerasti ja syön kerrankin ilman nälkää ja ahmimatta. Tän blogin tarkoituksena on siis motivoida eteenpäin ja yksinkertasesti purkaa sekä ilot että surut. Tällä kertaa ensisijainen pyrkimys ei ole laihdutus, vaan elämäntapamuutokset ja kunnon kohottaminen. Tahdon taas nauttia liikunnasta ja syödä potematta koko aikaa huonoa omaatuntoa. Tässä lähipäivinä ois tarkotus päivitellä vähän lähtökuvia, vaikkei tää varsinainen lähtötilanne olekaan. Ja onnittelut hei kaikille, jotka mahdollisesti jakso lukea loppuun saakka. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)